sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kun kaikki kiva maksaa, kannattaa säästää

Mitä tulee häiden kustannuspuoleen, haluan jakaa muutaman ajatuksen rahankäyttöön ja säästämiseen liittyen varsinkin sen jälkeen, kun seurasin koko kesän Facebookin hääryhmäläisten tuskailua ja panikointia omien raha-asioidensa kanssa.

Minä olen matemaattisilta taidoiltani sitä luokkaa, että olen ehkä viimeinen ihminen neuvomaan ketään näissä asioissa, mutta vannon, ettei omien finanssien kartoittaminen, seuraaminen ja hallinnointi (vitsi, miten hienosti sanottu!) vaadi todellakaan mitään korkeampaa tilastomatikkaa: jos minä pystyn siihen, niin kuka tahansa muukin pystyy! Bonuksena kehitetyt budjettimallit voi vallan mainiosti siirtää tavalliseen arkielämäänkin ja käyttää vaivalla tienatut pennoset myös jatkossa astetta fiksummin ja harkitummin.

Omat penninvenytystaitoni juontavat juurensa muutaman vuoden taakse, jolloin muutin mieheni kanssa Ranskaan puoleksi vuodeksi ilman työpaikkaa, eli jouduin käyttämään paljon energiaa ja mielikuvitusta siihen, että rahani riittivät tasaisesti koko ajanjaksolle. Menimme Ranskassa myös kihloihin ja päätimme, että häät pidetään sitten tosiaan kesällä vuonna 2016. <3

Olin todella onnekas, koska sain heti töitä palattuani Suomeen eikä mennyt montakaan kuukautta kun päätin, että alan laittamaan muutaman euron sivuun jokaisesta palkastani, jotta hääsäästöt ehtisivät kertyä mukavan kokoisiksi ilman, että peruselämisestä tarvitsisi juurikaan tinkiä.

Loin Google Driveen Excel-pohjan jokaiselle palkkakuukaudelle, johon yksinkertaisuudessaan lisäsin käteen jäävän palkkasumman, vähensin siitä miehen ja minun yhteiset menot (mm. vuokra, laskut ja ruokakulut) sekä omat menoni (omat laskut, harrastukset, opintolainan lyhennykset ja muut kuukausittain toistuvat kulut, kuten matkakortin maksut). Viivan alle jäivät ne pennoset jäljelle, jotka pystyin heittämään vaikka ikkunasta taivaan tuuliin, jos halusin. Siitä oli helppoa arvioida, minkä kokoisen summan varaisin kuukaudelle käyttövaraksi ja loput pistin säästötilille. Näin helppoa säästäminen ihan oikeasti on! :)

Siinäpä esimerkkinä pohja, jota itse olen käyttänyt jo vuoden päivät. Ei mikään Excel-gurun taidonnäyte, mutta toimii. :D

Koska minulla ei ollut hajuakaan, kuinka paljon ne unelmien häät tulisivat maksamaan (muuta kuin, että paljon...), aloin hyvissä ajoin kartoittamaan mm. netin kautta, mitä eri palvelut ja asiat suurin piirtein kustantavat ja varmuuden vuoksi arvioin hinnat vielä hieman yläkanttiin. Meidän häiden kuluihin sisältyivät karkeasti seuraavat osa-alueet:

- Juhlatila (sis. menun, kattauksen, henkilöstön, siivouksen)
- Vihkijä
- Avioehto
- Valokuvaus
- Videokuvaus
- DJ
- Kukat (sis. pöytäkukat, hääkimppu, kukka-asetelma ja viehe)
- Koristeet (sis. pöytien ja wc:n koristelut sekä photobooth-pisteen ja lahjapöydän)
- Hääyö hotellissa
- Vieraslahjat
- Tanssitunnit
- Hääkutsut
- Juomat
- Taksikyydit

Seuraavaksi juttelin miehen kanssa siitä, kuinka paljon hän olisi valmis panostamaan häihin sekä tiedustelin, oliko meidän vanhemmilla intoa tukea avioliittoaikeitamme rahallisesti. Kun nämä olivat kaikille selvää, laskin, mitä jäi itselleni maksettavaksi. Tämä summa olikin sitten helppo jakaa tuleville kuukausille ja asettaa säästöjen suhteen tavoitteet, minkä verran suurin piirtein piti olla rahaa kasassa mihinkin etappiin mennessä.

Lisäksi tein vielä listan itseeni liittyvistä kuluista, jotka luonnollisesti halusin maksaa itse:

- Häämekko
- Asusteet
- Sormus
- Kampaus, meikki ja kynnet
- Huomenlahja
- Apujoukkojen kiitoslahjat/muistaminen
- Häätuoksu
- Kaunistautumiset (rusketus, kasvohoito, sokerointi)

Kylläpä oli kuulkaas ihan eri tavalla motivaatiota laittaa rahaa sivuun, kun kulut ja säästöaikataulut olivat selkeästi tiedossa! Silti haluan painottaa ja korostaa sitä, että kaikki kustannukset olivat todellakin omia arvioitani ja ne tarkentuivat vasta lähempänä hääpäivää. Osa hinnoista oli kalliimpia kuin mitä olin ajatellut ja osa taas edullisempia. Jaksamalla vertailla netissä eri tuotteita ja palveluita saattoi säästää jopa satasia, mutta vastaavasti kuukausien vieriessä kaikenlaista uutta, kivaa ja ehdottoman tarpeellista (kröhöm) tuli mielen päälle, mitä oli ehdottomasti hankittava ja mitä en tietenkään ollut sisällyttänyt alkuperäiseen budjettiini. Suosittelenkin lämpimästi, että kun se ensimmäinen hääbudjetti on hahmotettu, niin lisäätte siihen vielä ainakin 1 000 € päälle, ihan vain kaiken varalle.

Vaikka olin mielestäni luonut itselleni aivan idioottivarman säästösuunnitelman, niin myös minulle tuli pieni hoppu saada tarvittavat eurot kasaan ja ainakin viimeiset kaksi kuukautta jouduin kitkuttamaan oikein urakalla. Lopetin myös kaikki maksulliset harrastukseni puoli vuotta aikaisemmin ihan vain siitä syystä, koska oikeassa elämässä mikään ei suju kuin Strömsössä.

Matkan varrelle sattui esimerkiksi työpaikan vaihdoksia sekä tapahtumia ja menoja, joihin halusin ehdottomasti ottaa osaa, vaikka se tiesi kyseiseltä kuukaudelta vähemmän säästöjä hääkassaan, eli vastaavasti taas jonain toisena kuukautena jouduin elämään säästeliäämmin. Lisäksi noin pari kuukautta ennen häitä minulle jouduttiin tekemään hampaan juurihoito, johon upposi yksityisellä melkein 500 €! Argh! Olipa siis onni, että minulla oli tosiaan hieman ylimääräistä säästössä, mutta kyllä myös harmitti valtavasti, että kaikki rahat tuntuivat häipyvän taivaan tuuliin juuri sinä kaikkein kriittisimpänä hetkenä...

Kaikenlaista voi siis tapahtua, vaikka kuinka koittaa suunnitella sitä elämistä etukäteen, joten suosittelen todellakin säästämään aina mieluummin liikaa kuin juuri sen arvioidun budjetin verran. Ja kun sen säästämisen aloittaa tarpeeksi ajoissa, niin siinä sivussa jää tosiaan varmasti rahaa tehdä silloin tällöin kaikkea kivaakin. :) Vaikka itse jouduin loppua kohden yllättävien kulujen takia kiristämään vyötä, niin koen silti, että valtaosan häitä edeltävästä ajasta elelin ihan mukavasti. :) Olin myös valmistautunut karsimaan kuluja sieltä ns. turhimmasta päästä, jos olisi näyttänyt siltä, että tavoitteet karkaavat liian kauas.

Palkkani on aina ollut nuoren naisen, alle keskiluokan jäävä palkka. Säästin noin 2 vuotta ja häidemme kokonaiskustannukset olivat noin 12 000 € luokkaa. Toki mies osallistui kuluihin omalla panostuksellaan sekä myös vanhempamme omien halujensa mukaan (mistä en voi olla kylliksi kiitollinen!), mutta silti haluan sanoa, että jos minä pystyin tähän, niin pystyy kuka tahansa muukin! :) Pakko muuten kommentoida vielä sen verran, että alun perin keskustelin miehen kanssa kokonaisbudjetin olevan maksimissaan 8 000 €, HA HA! :D Ja tämä siis ennen kuin olimme edes päättäneet meidän hääpäivääkään vielä.

Ja se fiilis, kun sain viimeisen häihin liittyvän laskun maksettua, enkä vieläkään ollut joutunut velkavankeuteen tai pikavippiturmioon! <3 Hitto, se suunnitelmahan ihan oikeasti toimi! Kävin myös ensimmäisen kerran shoppailemassa uusia vaatteita oikein luvan kanssa muutama viikko sitten ja olipa muuten hankalaa aloittaa kuluttaminen uudestaan, vaikka tiesin, että tarvitsen ihan oikeasti uutta päällepantavaa. Sitä tulee näköjään yllättävän vähällä toimeen kun on pakko ja itse olen ainakin kallistunut tässä ajan myötä arvostamaan enemmän kokemuksia ja elämyksiä kuin materiaa.

Meidän häämme olivat ehdottomasti yksi elämäni parhaimmista kokemuksista ja vaikka ne olisi varmasti voitu järjestää yli puolet halvemmallakin, niin mielestäni ne olivat jokaisen euron arvoiset juuri tuollaisena. Tulipahan ainakin tehtyä kerralla ja kunnolla eikä mikään jäänyt näin jälkikäteen harmittamaan, että kun jäi hankkimatta! ;)

2 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä! Minulla on säännöllinen säästösuunnitelma josta osa mene rahastoon pahan päivän varalle ja osa menee häätilille. Häätilillä alkaa olla jo ihan mukavasti rahaa ja häät on ensi elokuussa. Meille tärkeintä oli alunperinkin se, että järjestetään häät sellaisella aikataululla ja budjetilla, että normaalista elämisestä ei säästämisen takia tarvitse tinkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! ;) Elämää kun tuppaa olemaan ennen ja jälkeen niiden hääjuhlien :D Ei ole kauhean houkutteleva ajatus, että lakkaa elämästä moneksi vuodeksi sen yhden päivän takia.

      Tuo rahastosäästäminen houkuttelee itseänikin! :) niissä on vissiin pikkuisen paremmat tuotot kuin vanhanajan korkotilillä tällä hetkellä.

      Poista