sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kiitoksien aika: onnistumisia yli odotusten!

Kuten olen tässä jo useampaan otteeseen paukuttanut, arvostan aivan älyttömän korkealle ihmisten sydämellisyyttä, aitoa auttamisen halua ja yhteistyökykyä, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Sen todellakin huomaa, kun asioihin paneudutaan tunteella ja taidolla, joten aion omistaa tämän postauksen sille, että jaan vilpittömästi krediittiä ja glooriaa niille, jotka sen ansaitsevat. Kiitosta tässä maassa kun jaetaan muutenkin aivan liian harvoin. :)

Olen käyttänyt tunteja ja taas tunteja etsien, vertaillen ja kysellen eri palveluntarjoajista meidän häitä varten enkä voi olla ihailematta sitä asiakaspalveluhenkeä ja ammattimaisuutta, jotka sain henkilökohtaisesti kokea seuraavien tahojen kohdalla. Jättimäinen kiitos teille kaikille! Ilman teitä meidän häät eivät olisi olleet puoliksikaan niin ihanat ja kauniit kuin ne olivat. Voin siis vilpittömästi ja täydestä sydämestä suositella seuraavia tahoja aivan kenen tahansa juhlaan tai tilaisuuteen, olipa se sitten iso tai pieni. <3

Itse juhlatila ei olisi voinut olla parempi meidän häille ja siitä kuvat puhukoot puolestaan. :) Lisäksi olen erittäin tyytyväinen henkilökuntaan, joka hoiti työnsä tehokkaasti ja huomaamattomasti alusta loppuun. Myös ruoka oli todella hyvää. Sähköposteihini ja mielen päälle putkahtaneisiin yksittäisiin kysymyksiinikin jaksettiin vastailla nopeasti sekä aina ihailtavan kärsivällisesti.


En tule varmaan ikinä löytämään toista floristia, joka jaksaisi paneutua yhtä suurella mielenkiinnolla yksittäisen asiakkaan kukkasuunnitelmiin ja jopa testata visioita omalla ajalla sekä omilla materiaaleillaan! Kaikki kukat olivat myös valmiina hyvin pitkälti sellaisia, mitä yhdessä suunnittelimme, joten lopputulokseen ei tarvinnut pettyä. Mielestäni tällä kukkakaupalla on myös varmasti koko pk-seudun parhain hinta-laatusuhde. :)


Tämä pieni leipomo hoitaa asiakaspalvelunsa todellakin aurinkoisella asenteella! Tiedusteluihini vastailtiin kerta toisensa jälkeen kattavasti ja hymy huulilla. Myös tilaamani macaronsit olivat erittäin hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Yrjönkadun myymälässä piipahdin pariinkin otteeseen ja se näytti niin houkuttelevalta, että seuraavalla kerralla aion varmasti istahtaa siellä myös hetkisen kahvikupin äärellä.


Mielestäni Henry on kerrassaan valloittava persoona ja hänen luonaan Paraelissa on aina yhtä hauskaa käydä joko laittamassa (Henryn sanoin) reuhkaa minttiin tai hakemassa vain unohtunut pukupussi takahuoneesta. :D En ole myöskään vielä tavannut meikkaaja-kampaajaa, joka suhtautuisi työhönsä yhtä vakavasti ja kunnianhimoisesti. Olen niin onnekas, että sain hänet laittamaan hiukseni ja kasvoni kuntoon hääpäivänä! <3


Toistanko itseäni liikaa, jos vannon myös Liinan olevan huikean upea tyyppi, joka jaksaa vääntää ne kaikki kymmenen kynttä kuntoon kerta toisensa jälkeen ilman, että laatu kärsii milliäkään? Odotan joka kerta kynsihuoltoani, joka antaa minulle pientä luksusta ja hemmottelua arkipäivien keskelle. <3 Olen käynyt pian kaksi vuotta Liinalla kynsihuolloissa eikä minun ole kertaakaan tarvinnut pettyä lopputulokseen.


Tämä blogi on tuonut mukanaan niin ihania asioita, että en olisi aivan heti uskonutkaan kun aloin tätä kirjoittamaan vajaat kaksi vuotta sitten! Ilman blogiani en olisi varmaan ikinä törmännyt meidän valokuvaajaan, joka osoittautui mitä mukavimmaksi persoonaksi ja napsi meille talteen ne kaikkein tärkeimmät tilanteet ja yksityiskohdat juhlien alusta loppuun. Kuvia katsellessa pääsen aina palaamaan hääpäivän hetkiin ja tunnelmiin. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen, että kaikki kuvat onnistuivat niin hyvin! :)


Messuilta saattaa todellakin löytää aarteita, nimittäin bongasin sitä kautta ihanan Iitin, jonka sain meille taltioimaan ja tekemään koosteen hääjuhlastamme. Olemme muuten jo saaneet sen häävideonkin, mutta päätimme katsoa sen vasta tammikuussa ennen kuin lähdemme häämatkalle. :) Vilkaisimme koostetta kuitenkin nopeasti muutamasta kohdasta ja lopputulos vaikutti todella hyvältä. En malta odottaa, että pääsen katsomaan, mitä vieraat ovat vastailleet haastattelupätkissä! <3


Jos olet haaveillut huomenlahjakuvien ottamisesta, mutta kuvaaja vielä mietityttää, niin suosittelen kääntymään Studio Omenan puoleen! Mielestäni kuvaaja oli hirmuisen mukava ja rento, joten kuvat oli hauskaa napsia yhdessä purkkiin eikä jännittänyt tippaakaan. :)


Olin todella tyytyväinen hääpukuuni, jonka Jenni teki minulle muutama vuosi sitten! Puku keräsi myös paljon ihasteluja ja kauniita kommentteja häävierailta. Toivottavasti Jenni menestyy ompelijana jatkossakin ja asiakkaat löytävät hänen luokseen!


Lisäksi on pakko vielä mainita, että meidän pianisti ja oboensoittaja soittivat kyllä niin kauniisti sisääntulomusiikin, että en kestä! <3 Juhlat saivat heidän avullaan täydellisen alun.

Olisin myös jäänyt todella paljosta paitsi, jos en olisi löytänyt Facebookin Häät 2016-ryhmää, joka tarjosi vankkumatonta tukea ja toimivia vinkkejä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Joukossa on voimaa ja vannon, että tämä porukka pystyy halutessaan mihin vain! Mielestäni ensi vuodellekin on jo oma ryhmä olemassa, joten suosittelen tulevia morsiamia ja sulhasia liittymään sinne kipin kapin!

2 kommenttia:

  1. Kaunis ele kiittää häidenne palveluntarjoajia julkisesti blogissasi. Arvostan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla! :) Mielestäni olisi ihanaa, jos joku muu löytäisi tällä tavoin vähän pienemmällä vaivalla hyviä tekijöitä omiin juhliinsa. <3

      Poista