Elämäni onnellisin hetki

Meitä tuli ulos vastaan loistavat tukijoukkomme eli kaasot ja bestman hienoisen hermostuneen oloisina. :D Annoin sormukset bestmanille ja käsilaukun siskolleni, jonka jälkeen kaikki aikataulut ja kiireet loppuivat kuin seinään. Vedimme sekunnin happea sekä tarkistimme, että tukka oli hyvin ja kello näkyi, jonka jälkeen toinen kaasoista antoi musiikinsoittajille merkin aloittaa Camille Saint-Saënsin The Swan ja apujoukkomme lähtivät kulkemaan kohti vihkipöytää.

On todella vaikeaa sanoin kuvata, millainen onnen, hämmennyksen, kiitollisuuden ja liikutuksen sekamelska minut valtasi kun kuulin tämän minulle tärkeän kappaleen soivan ja käännyimme eteisestä juhlasaliin, jossa kaikki läheiset ja rakkaat olivat meitä odottamassa! Koetin nieleskellen ottaa katsekontaktia kaikkialle ja samaan aikaan toppuutella miestäni kiirehtimästä kädestä puristamalla, sillä kappale kesti kuitenkin muutaman minuutin ja pöytien väliin rakennettu käytävä oli lyhyt. Minua ei kuitenkaan jännittänyt tippaakaan, olin vain niin onnellinen ja liikuttunut, mikä sai käteni tärisemään. Onneksi tuki ja turva oli siinä ihan vieressä.

Meidän vihkijänotaari Tuusulan käräjäoikeudesta oli aivan loistava puhuja ja veti koko seremonian rauhallisesti ja varmasti alusta loppuun, mikä ei kyllä helpottanut yhtään liikutustani. Tästä voi lukea lisää seremonian yksityiskohdista. Mies lausui oman vihkivalansa ensin ennen kuin pujotti sormuksen sormeeni ja siinä kohdassa meinasin oikeasti ruveta parkumaan ihan tosissani. Hän oli ilmeisesti hieman stressannut oman puheensa kirjoittamista, mutta oli kuitenkin muotoillut sanansa niin kauniisti ja koskettavasti, että en meinannut kestää! Sain kuitenkin koottua itseni juuri sopivasti, jotta pystyin lausua oman puheeni toivottavasti edes suhteellisen kuuluvalla äänellä, vaikka ääni värisikin aika tavalla.

Kun vihkijä vihdoinkin julisti meidät aviopuolisoiksi ja olimme siis onnellisesti naimisissa, myös omat tunteet vaihtuivat helpotukseksi ja iloksi. Sehän meni hyvin! Kuulimme myös jälkikäteen muilta vierailta, että vihkitilaisuus oli ollut kaunis, juhlallinen ja liikuttava. Ihan loistavaa, että saimme siitä juuri meidän näköisemme hetken. :)

Kävelimme miehen kanssa juhlasalin etuosaan onnittelujonoa varten ja meidän vanhemmat sisaruksineen pääsivät ensimmäisenä lausumaan onnentoivotuksensa. Tässä kohtaa aiheutui kuitenkin pieni hämminki siitä, mitä tapahtuu ja ehkä jonkun olisi ollut hyvä hieman kohottaa ääntä ja pyytää vieraita liikkumaan samaan suuntaan. Onneksi lähimmästä pöydästä eräs rohkea lähti kuitenkin reippaasti halaamaan meitä, jolloin muu juhlakansa ymmärsi seurata perässä ja saimme kaikille alkumaljat käteen. Bäckbyn henkilökunta oli muistanut toiveemme meidän omista kaiverretuista laseista, joten pääsimme miehen kanssa kohottamaan ensimmäiset maljamme niistä avioparina. <3

Kun bestman oli vielä toivottanut kaikki tervetulleiksi, oli aikaa istahtaa hetkeksi alas ja siemailla kuohuvaa, jonka muistan edelleen maistuneen todella hyvältä. Paljon muuta en edelleenkään siitä hetkestä muistakaan, sillä olin vielä jotenkin ihan sumussa vihkitilaisuudesta ja kaikkien ihanien ystävien kohtaamisesta. Myös orastava nälänpoikanen oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen, mutta siitä huolimatta seuraavana oli vuorossa ruokailu, joka aloitettiin alkupalapöydällä.

Tässä vielä kuva meidän sormusparista, joka napattiin potrettien yhteydessä. <3

(Kaikki kuvat © Anu, lisää hänen ottamiaan kuvia löytyy täältä)