keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Pieniä asioita

Tämän koko hääprojektihässäkän loppu alkaa todellakin häämöttää, minkä myötä kaikki suunnitelmat ja ajatukset ovat alkaneet myös painua ihan ymmärrykseen asti: tämä ihan oikeasti tapahtuu eikä kaikki ole enää vain villin ideoinnin tasolla! Jostain syystä olen ollut viimeiset päivät aina ajoittain melko herkistyneessä mielentilassa, koska olen kaikesta vain niin onnellinen ja iloinen ja on ihanaa päästä naimisiin! Viimeksi itkin Sinkkuelämää-leffalle ja en oikeasti ikinä itke elokuville tai ainakin tosi harvoin...


Sovitin myös sunnuntaina kaunista, ihanaa hääpukuani viimeisen kerran ennen hääpäivää ja se vain oli niin täydellinen! Kaiken maailman Hypoxit ja pikkuisen skarpimpi itsekuri herkkujen suhteen ovat tainneet tehdä tehtävänsä, sillä viime kerralla puku tuntui tosi napakalta (ei kuitenkaan liian pieneltä), mutta nyt se istuu päälle juuri sopivasti. <3 Olen kyllä edelleen tosi tyytyväinen siihen, että malli myötäilee kroppaa vain vyötärön kapeimpaan kohtaan asti ja laskeutuu sen jälkeen vapaasti, joten puku ei tule ottamaan mahan kohdalta vastaan edes häämenulla herkuttelun jälkeenkään ja uskon, että mekko päällä on mukava olla juhlien loppuun asti. :)


Eilen hain pienennetyn ja kiillotetun kihlani takaisin kotiin! Sormuksesta napattiin vain millin kokoinen pala pois, mutta nyt se on vihdoin oikean kokoinen eikä pyöri sormessa saati tarvitse pelätä, että se tippuu vahingossa jonnekin. Minulle tuli hieman yllätyksenä, että sormuksessa oleva timantti on kuulemma alun perinkin huonosti kiinnitetty ja saattaa siis vuosien myötä lähteä irti! :( Toivottavasti sen korjaaminen ei tule maksamaan maltaita... Samoin valkokultaisen osan rodinointi tulee olemaan hankalaa ja maksaa tavallista enemmän. Saa siis nähdä, päätyykö kihlani jossain vaiheessa niin huonoon kuntoon, ettei sitä voi enää käyttää, mutta aion varmasti pitää sitä sormessa niin pitkään kuin mahdollista!


Ja ettepä muuten arvaakaan, kuinka jännittävää nykyään on myös seurata sääennustuksia! Vaikka säästä on sinänsä turhaa ottaa stressiä kun siihen ei voi mitenkään vaikuttaa, niin tottakai silti salaa toivon, että meidän päivänä sadepilvet pysyisivät mahdollisimman kaukana. Accuweather näytti Vantaan sään elokuussa jo valovuosia etukäteen ja pitkään näytti siltä, että 5. päivä tulee myrskyämään urakalla, mutta vihdoin myös Forecalla näkee 15 päivän ennusteen ja tämä lähde povaa meille sateetonta, lämmintä, +22 asteista päivää. ;) Saa nähdä, mihin suuntaan ennusteet tässä vielä ehtivät heitellä, mutta hei: kohta päästään 10 vuorokauden ennustuksiin ja silloin alkaa jo olla tosi kyseessä! ;) Aika huimaa kuitenkin, jos saisimme perjantaille täydellisen päivän, koska tällä hetkellä torstaille ja lauantaille on luvattu pientä sadetta...


Hommat alkavat olla nyt sillä mallilla, että pääsen pikapuoliin askartelemaan menu-ohjelmapaperit valmiiksi ja näemme kaasojen ja bestmanin kanssa, jonka jälkeen it's all official päivän aikataulun ja ohjelman osalta. Kiva päästä infoamaan sitten esiintyjiä ja kuvaajiakin, mitä päivän aikana tulee tapahtumaan. :) Aiemmat treffit vanhempien kanssa sujuivat ainakin tosi hyvin eikä mitään isompaa muutosta tarvinnut tehdä mihinkään kohtaa päivää, joten toivottavasti samoilla linjoilla jatketaan loppuun asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti