perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ihan lomalla & blogihaaste (sekä enää 20 päivää...)

Tänään on ollut hyvä päivä tuosta ainaisesta vesisateesta huolimatta, sillä sain nimittäin vihdoin kaikki työkuviot ajan tasalle, mistä oli tosi kiva jättäytyä kolmen viikon lomalle ja uppoutua seuraavien viikkojen ajaksi kaikkeen ihanaan!

Kun pääsin kotiin, niin lisäksi minua odotti Susannan tekemä "jatka lausetta"-blogihaaste ja tämä sattuikin itse asiassa hyvään saumaan, koska minulla ei nimittäin ole ollut nyt pariin päivään mitään jutun juurta tänne blogin puolelle laitettavaksi. Ideana on siis jatkaa valmiiksi aloitettuja lauseita häihin liittyvin ajatuksin, joten ei kun siis tuumasta toimeen! :)

En ymmärrä... Miten aika tuntuu lentävän kuin siivillä! Koko ajan on joko maanantai tai perjantai ja kuukaudet ovat huvenneet vauhdilla, mitä lähemmäs hääpäivää tullaan.

Seuraavaksi ajattelin... Patistaa miestäni hellävaraisesti aktivoitumaan sen oman sormuksen hankinnassa ja taittamaan ohjepaperit vieraskirjan sekä valokuvauspisteen yhteyteen. ;)

Viime aikoina... Olen tuntenut suurta kiitollisuutta siitä, millainen tukijoukko ihania ihmisiä minulla ja miehellä onkaan elämässämme jakamassa tätä jännittävää aikaa, kaikki tuntuu olevan juuri nyt niin hyvin.

En osaa päättää... Kenelle kehtaan delegoida mitäkin vastuualueita hääpäiväksi, jotta kaikki tuntisivat olonsa rennoiksi eikä kukaan kuormittuisi liikaa tehtävien alla. Toivottavasti asia ratkeaa kuin itsestään loppukuun suunnittelupalavereissa.

Hävetti... Pujottaa viikko sitten vasempaan nimettömääni laatikosta löytynyt ikivanha sydämenmallinen sormus, mutta oma kihlani on pienennettävänä sekä kiillotettavana ja olisin joutunut olemaan muuten ilman sormusta kokonaiset kolme viikkoa!

Muistan ikuisesti... Ne kaikki pienet hetket arjen keskellä kun mies on sanonut minulle kauniisti tai katsonut minua sillä erityisellä tavalla juuri silloin kun olen kokenut olevani vähiten viehättävimmilläni. <3

Päivän paras juttu... Oli Facebookin Taidevandaaleista löytämäni hääaiheinen päivitys! :D Pääset kurkkaamaan siihen tästä linkistä itsekin. Toivottavasti kukaan meistä morsiamista ei kuitenkaan sentään näin pahasti revi pelihousujaan. ;)

Noloa myöntää, mutta... Olen tulevien juhlien suhteen myös melko pinnallinen: sen lisäksi, että haluan itse olla silloin "paras versio itsestäni," toivon, että myös juhlapaikka tulee näyttämään upealta. Vannon silti käsi sydämellä, että tärkeintä on kuitenkin se itse naimisiinmeno ja että kaikki viihtyvät loppuun asti, no matter what!

Viikko sitten... Havahduin siihen, että enää on vain kuukausi jäljellä häihin! :o Lisäksi kihersin jännityksestä miehen polttareiden puolesta muutamaankin otteeseen.

Kaikista pahinta on... Jos juhlissa sattuisi jokin niin suuri katastrofi, että se latistaisi myös vieraiden fiilikset lopullisesti ja jos mies jättäisi alttarille! :(

Salainen taitoni on... Osata myös hellittää ja antaa asioiden mennä omalla painollaan sitten kun niihin ei oikeasti voi enää itse vaikuttaa, vaikka olisin pitänyt lankoja käsissäni aivan viime metreille asti. ;)

Jos saisin yhden toiveen, se olisi... Että kaikki olisivat hääpäivänä terveinä.

Minulla on pakkomielle... Pyrkiä tekemään kaikki mahdollisimman täydellisesti, haha! :D 

Söin tänään... Lomani kunniaksi palan mustikkapiirakkaa kun olin kaverin kanssa kahvilla, hups! (minun piti siis olla herkkulakossa tämä loppuaika :D)

Ärsyttävintä on... Jos selkeitä toiveita ja ohjeita ei kuunnella tai niitä vähätellään ja sen takia häiden suunnitelmat/aikataulu ovat vaarassa mennä mönkään.

Tekisi mieli... Muuttaa johonkin kylpylään kokovuorokautiseen hemmotteluun loppuajaksi, mutta ikävä kyllä ne juhlat eivät sieltä itsestään kasaudu valmiiksi.

Minusta on söpöä... Että niin moni ystävistäni ja sukulaisista haluaa hankkia uuden mekon/käydä kampaajalla/hankkia geelikynnet tms. vain meidän päivää varten! <3

Olenko ainoa, jonka mielestä... Avioliittoneuvojen kysyminen yhtenä polttariohjelmana on jotenkin tosi vaivaannuttava ja kulunut juttu?

No niin, tämä olisi tarkoitus laittaa myös kiertämään ja minun tulee haastaa mukaan muutama muu hääbloggaajaa, apua! :D Haastan siis Kiss, Love & Get Married-blogin Outin, Heidin Heidi & Jussi-blogista sekä Perunamiehen morsiamen. :) Toivottavasti heille ei ole ehtinyt jo tulla tätä samaa haastetta!

3 kommenttia:

  1. Hehhe, muutamien vastausten perusteella (omani mukaan lukien) täältä hääbloggaajista joukosta taitaa löytyä pieniä perfektionisteja häiden suhteen :D

    VastaaPoista
  2. Heh, olen pannut merkille tässä ajan kanssa, että me blogin pitäjät taidetaan olla melko samanhenkistä porukkaa ;) Tai sitten vain omaa makua ja tyyliä miellyttäviin blogeihin on jäänyt parhaiten koukkuun. :)

    VastaaPoista