lauantai 20. helmikuuta 2016

Enää puoli vuotta jäljellä



No, joko nyt saa alkaa hepuloimaan, joko? :D

Huomaa kyllä, että hääpäivä lähestyy, kun yllättäen muutamaa muutakin lähipiirissä on alkanut kiinnostamaan meidän juhlat. Toivottavasti olen puhunut niistä niin vähän, että sen takia kysellään nyt enemmän. ;) Tuntuu siltä, että häihin on enää jäljellä niin vähän aikaa ja alkaa olla sellainen fiilis, että tähän mennessä pitäisi olla jo suurin osa tehtävistä yliviivattuna to do -listalta. Täytyykin varmaan tehdä joku välitarkistus heti seuraavassa postauksessa!

Eräs suurimpia huolenaiheita on ollut ennen kaikkea se vihkijän buukkaaminen maistraatista ja vihdoinkin EILEN minulla oli virallisesti oikeus tehdä varaus Vantaan yksikkön, mistä syystä olin myös odottanut tätä päivää kuin kuuta taivaalle! Soitin töistä tasan klo 9.00 maistraattiin ja ette usko, mikä fiilis oli kuulla, että se koko putiikki lopettaa/muuttaa kesällä ja sieltä ei oteta vihkivarauksia vastaan tietenkään enää sen jälkeen! Että sellainen antikliimaksi tälle puolen vuoden välietapille. :(

Oli oikeasti vähän sellainen mitähän bittyä -olo, koska soitin sinne viimeksi kuitenkin about kuukausi sitten ja silloin mistään muutoista ei kyllä puhuttu sanallakaan. Luulisi kuitenkin, että siellä olisi ollut asiasta jo jonkinmoinen tieto siinä vaiheessa! Lisäksi viimeisimmässä viestissä, jonka olen mailaillut Vantaan maistraatin kanssa, sanotaan sanasta sanaan näin, että "kyllä on aina löytynyt vihkijä paikalle, meillä on useampi vihkijä, jotka vihkii." Siis hitto, mitä paskapuhetta! :D Jos jotakin vihaan yli kaiken, niin surkeaa asiakaspalvelua ja vielä näin tärkeän asian kanssa. Ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi olen ollut ajoissa liikkeellä ja vielä on puoli vuotta aikaa. Tai oikeastaan kuukausi, koska haluaisin oikeasti ne kutsut liikkeelle silloin. Nyt en aio odottaa enää hetkeäkään mitään virkamiestädin asettamia aikarajoja, vaan hoidan asian kerralla kuntoon!

Käännyin seuraavaksi käräjoikeuden puoleen ja soitin ensimmäisenä Vantaan oikeustalolle. Sieltä ei suoraan tyrmätty ideaa, mutta puhelimessa korostettiin, että tavallisesti vihkimiset suoritetaan aina heidän tiloissaan. Matkaa oikeustalolta meidän juhlapaikalle on kuitenkin vain viitisen minuuttia ja kerrankin on hyötyä siitä, että ne juhlat ovat arkena virka-aikaan, mikä varmasti auttaa vihkijän löytämisessä. Puhelimessa luvattiin selvittää, löytyykö meille ketään ja palaavat sitten asiaan. Mailasin asiasta kyllä tänään myös Helsingin ja Espoon toimipisteisiin, koska jälkimmäisestä eräs FB:n hääryhmän tuleva morsian oli onnistunut saamaan notaarin juhlapaikalle. Mitähän muita tahoja olisi, joilla on vihkimisoikeus? Täytyy selvittää!

Ajoitus oli eilen mitä parhain kaiken ärtymyksen keskellä pyörähtää myös vähän viihteellä ja saada ajatuksia muualle. Kirmasimme toimiston tyttöjen kanssa iltapäivällä after workille ja siitä sitten etkoille ja jatkoille. Oli kyllä tosi hauska ilta ja varmaan tämän päiväisen voimien keruun jälkeen jaksan taas paneutua täysillä tuon prkln vihkimisasian ratkaisemiseen! En olisi ikinä uskonut, että tästä tulee näin vaikeaa...

2 kommenttia:

  1. Ärsyttävää kyllä! Toivotaan, että teille vihkijä löytyy! Tästä syystä me menemme virka-ajalla naimisiin maistraatissa ja juhlitaan sitten ihan erikseen lauantaina. En jaksanut säätää saadaanko joku paikalle vai ei. Meidän juhlapaikka kun on kuitenkin 45minuutin ajomatkan päässä Tampereelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä, että virkamiehille vihkiminen on yksi duuni muiden joukossa toisin kuin kirkolle, mutta harmittaa kun olen saanut ihan ristiriitaista infoa alusta asti ja puhelimessa kaikki tädit olleet jotenkin todella happamia ja yhteistyöhaluttomia. Voisivat kuitenkin yrittää ymmärtää, kuinka yleensäkin tärkeästä asiasta on kyse ja tulla edes äänensävyssä vastaan, jos eivät muuta voi. :(

      Pitää tosiaan henkisesti asennoitua siihen, että meidänkin täytyy suunnitella joku erilainen seremonia, mutta aion kyllä ensin katsoa kaikki kortit loppuun, koska kyllä monella muullakin parilla on aikaisemmin järjestynyt se vihkiminen paikan päälle, joten se siis on mahdollista! :D

      Poista