Voihan maistraatti! Ja muutenkin

No niin, hienosti käynnistyy tämä minun Vaaleanpunaisten Hattarapilvien Vuosi, kun sisäinen raivottareni meinaa nostaa päätään jo ennen kuin on uuden vuoden ensimmäisestä viikostakaan selvitty. Pitää siis vähän avautua parista asiasta.

En ole varmaankaan ainoa, mutta minulle maistraatti meinaa aiheuttaa tosissaan harmaita hiuksia. Tuntuu siltä, että joka yhteydenottokerralla saan eri ohjeet ja siihen päälle kaikki muut morsiamet kertoilevat vielä omia tarinoitaan vihkijän varaamisesta. Alun perin minulle siis ilmoitettiin Vantaan maistraatista, että vihkijän voi varata aikaisintaan puoli vuotta ennen hääpäivää, mutta sitten kuulin kuitenkin ihan eri juttuja muilta tyypeiltä ja kun olin uudestaan yhteydessä, niin minulle sanottiin, että soittele tammikuussa uudestaan.

No nyt kun koetin sitten tehdä varausta, niin pitää kuitenkin odottaa sinne helmikuulle! Eikä tässä sinänsä mitään, onhan aikaa vielä jäljellä, mutta ärsyynnyn tosi pahasti huonosta asiakaspalvelusta ja ristiriitaisista tarinoista, jotka antavat epäammattimaisen kuvan ja saavat epäilemään, osaakohan koko pulju edes hoitaa hommiaan siellä. Kaikkea ei voi saada, mutta jos jonkun haluan ja saan, niin vihkijän sinne häihin. Siitä en jousta tuumaakaan ja voin sanoa, että peto on irti, jos sitä tyyppiä ei paikalle jostain syystä järjestykään kun soitan tasan kuukauden päästä uudelleen! Prkl.

Aloitan(mme) joka tapauksessa kutsujen suunnittelun ja tekemisen nyt jossain vaiheessa tammikuuta. Voihan ne tehdä valmiiksi niin pitkälle kuin pystyy ja kun vihkijäasia on lyöty lukkoon, niin kirjoitan kutsulle tulevat tekstit puhtaaksi ja liimaan kiinni. Sen ei pitäisi olla kovin vaikea tai aikaa vievä homma hoitaa.

Toinen asia, miksi vituttaa tällä hetkellä, on eräs mieheni melko hyvä kaveri, joka kävi äsken kylässäkin ja sai tosiaan mielen äkäiseksi. Nyt tulee rumaa tekstiä, mutta koittakaa ymmärtää minunkin (ja muiden kanssaolijoiden) näkemystä asiassa! :(

Tyypissä ei sinänsä ole mitään vikaa ja muutenkin minulla ei mielestäni ole sanavaltaa siihen, kenen kanssa mies haluaa kaveerata. Jos en tule kyseisen tyypin kanssa niin hyvin juttuun, niin eipä minun tarvitse hänen kanssaan viettää aikaa. Ongelma onkin siinä, että tällä henkilöllä taisi mennä jossain vaiheessa vähän huonosti (ja on minun miehellä muuten maailman kultaisin sydän kun jaksoi tukea ja olla hänen elämässään silloinkin läsnä!) ja vaikka tyyppi onkin toipunut noista ajoista hyvin, niin hän on luonteeltaan melko omalaatuinen edelleen eikä esimerkiksi käytä mitään kemikaaleja.

Hän ei siis käytä edes deodoranttia ja juuri tällä hetkellä meidän kämppä haisee vanhan jumppasalin ja ghettokuntosalin yhdistelmältä! Jouduin pakenemaan aromeja makkariin ja sulkemaan oven visusti perässäni kiinni, en kertakaikkiaan kestä olla samassa tilassa sen hajun kanssa enkä tajua, miten se odööri voi täyttää koko 60 -neliöisen kotimme!!

Koska tyyppi on mieheni kaveri pitkän ajan takaa, ei häntä voi olla kutsumatta häihimme ja miehelleni tämä on myös itsestäänselvyys. Kuitenkin suorastaan ahdistun kun kuvittelen, miten ihanana elokuun päivänä kauniissa - mutta hiukan lämpöisessä - salissamme, hartaasti, huolella ja rakkaudella valmistetun tunnelmallisen juhlamme keskuudessa leijuu vahva sukkahien lemu, kaikkia ällöttää, ruokaa ei tahdo saada kurkusta alas edes nenästä pitelemällä ja kaikki haluavat äkkiä kauas tuulettumaan heti kun vihkiminen on suoritettu...

Ei. Ei. Ei. Sanokaa minua minkälaiseksi bridezillaksi tahansa, mutta tänään paukautin miehelle, että hänen kaverillaan ei kerta kaikkiaan ole asiaa meidän juhliin, jos hän ei ole kunnolla peseytynyt, pukeutunut uusiin vaatteisiin ja kuorruttautunut millä tahansa hajuntappajalla päästä varpaisiin. Jos mies ei juttele tästä asiasta kaverinsa kanssa pikimmiten, niin kutsua hänelle ei lähetetä ja piste. Jään odottamaan mielenkiinnolla ja toiveikkaana, mihin suuntaan asia etenee.

Huh, kylläpä helpotti!

Mutta siis ihan oikeasti, kyse on perushygieniasta!!