lauantai 21. marraskuuta 2015

Pyörähdys Ikeassa

Sain tänään vihdoin aikaiseksi käydä Ikeassa hankkimassa erinäisiä ostoksia. Samalla vilkuilin sillä silmällä myös aiemmassa postauksessa suunnittelemiani pöytäasetelmajuttuja, joista osan aion hankkia tosiaan tuolta Ikeasta. Silmiini osui myös paljon muita purkkeja ja purnukoita, jotka sopisivat häiden teemaan hyvin, mutta joille en ikävä kyllä (ja lompakon onneksi) keksi oikein mitään kunnollista käyttöä, joten saavat luvan jäädä kauppaan. :D


Esimerkiksi näitä pitsireunaisia purkkeja oli runsain mitoin myynnissä eri kokoisina ja voi vitsi, nuo pienimmät näyttäisivät tuikkukuppeina aivat todella ihanilta! Bongasin myös Lots-peilit, jotka ovat juuri passelin kokoiset pöytäkoristeiden alle. Toivon kuitenkin, että saan peilit siltä FB-tyypiltä, niin ei tarvitse kuluttaa rahaa noiden ostamiseen.

Etsin hullun lailla myös niitä 2 kpl pareina myytäviä Cylinder-maljakoita, mutta en onnistunut millään löytämään niitä! Lopulta myyjä onnistui kaivamaan minulle noita 3 kpl paketeissa myytäviä maljakoita, mutta ne ovat aivan väärän kokoiset enkä todellakaan tule tekemään mitään tuolla kaikista matalimmalla maljakolla. Enkä myöskään haluaisi pulittaa tuplahintaa, jos ne 2 kpl paketissa myytävät saa kerta puolet halvemmalla ja tulisivat kaikki myös käyttöönkin.



Minun mielestä tuossa linkissä tuo korkeampi maljakko on myös leveämpi ja matalampi kapeampi? Kaupassa myytävässä setissä nämä koot menevät juuri päinvastoin. Mutta noin muuten ovat käyttöönsä juuri sopivia. Haluttaisi hirveästi nähdä myös ne Bäckbyn kaikista korkeimmat maljakot, johon tulee se kukka, että sopiiko noiden kahden kanssa hyvin yhteen... Mutta tosiaan, jos kerta noita tiettyjä ei ole kaupassa myytävänä, niin ne pitää varmaan sitten tilata netin kautta. Olisi ollut kiva napata jo nyt yksi paketti matkaan ja testailla kotona niiden helminauhojen kanssa.


Vitsit, mitä ihania herkkiä valosarjoja! <3 Luulenpa kuitenkin, että emme ala nyt tällä kertaa noiden valojen kanssa puljaamaan, joten pakko jättää nämä(kin) ostamatta... Mutta tässäpä jollekin muulle vinkkiä, jos kaipaa extravaloja omaan juhlatilaansa! :)

Iski muutenkin kauhea sisustusvimma kun kiertelin siellä huonekalujen keskellä! Olemme asuneet tässä samassa kämpässä varmaan jo jonkun 7 vuotta ja haluttaisi niin kovasti pistää koko huusholli uusiksi lattiasta kattoon! Olen melko varma, että alamme joskus häiden jälkeen katsomaan uudempaa kolmiota, joten pitää malttaa siihen saakka, että pääsee sitten sisustamaan sitä uutta kämppää kunnolla alusta asti. :)


Tarttui minulla muuten jotain pientä matkaankin! :D Ettepä arvaakaan, mitä näistä tulee. Jahka pikkuinen projektini, johon nämä tulevat, on valmis, niin teen näistä purnukoista varmasti ihan erillisen postauksenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti