torstai 8. lokakuuta 2015

Kengät: check!

Iso Kiitos Heidille, joka vinkkasi minua edellisen postauksen kommentissa tutustumaan tarkemmin Rainbow Clubin kenkävalikoimaan! Kyseisen merkin Britt-malli oli kuin vastaus rukouksiini.

Kävin tänään aamulla erään työhaastattelun 2. vaiheessa (olen toivottavasti viittä vaille valittu talousassistentti, nyt kaikki sormet ja varpaat pystyyn!!) ja paluumatkalla muistelin, että Stocka taisi olla Rainbow Clubin jälleenmyyjä, joten koska minulla ei ollut kiire mihinkään, päätin pistäytyä seitsemännessä kerroksessa.


Stockan Juhlapalvelussa oli myynnissä ainoastaan kuvan mukainen Penny-malli sopivassa koossa ja vaikka nilkkaremmit olivat mielestäni sievät, kengän malli oli kuitenkin ehkä liian vintage mekon kanssa. Lisäksi lesti puristi aavistuksen verran ja vaikka sovitin mallikappaletta niin ihmettelin silti, miten remmin kangas oli ehtinyt suhraantua solkiosasta rikkinäisen näköiseksi, joten kengät jäivät kauppaan.

Tässä välissä kuin tilauksesta sain kännykkään viestin, että ostamani vihkisormus oli vihdoin pienennetty ja valmiina haettavaksi, joten poikkesin Forumilla Montin-liikkeessä hakemassa sormuksen matkaan samalla vaivalla. Nyt haluaisin tietenkin pitää sitä koko ajan sormessa, mutta vielä pitäisi malttaa odottaa sellaiset 10 kuukautta, äh! Laskin, että sormuksessa on muuten 13 timanttia, toivottavasti ne eivät tuo epäonnea...


Käväisin kahvilla ja kun olin kunnon häätunnelmaan kerran päässyt, soitin huvikseen Niinattareen ja kysyin sattuiko heillä olemaan Rainbown kenkiä myynnissä (Kaunis Morsian ei muuten enää toimi jälleenmyyjänä, mutta netistä bongasin sattumoisin Niinattaren). Hyppäsin sporaan ja pääsin vihdoinkin vetämään jalkaani Britt-mallin kengät ja olin aivan myyty ensinäkemältä!


Kengät olivat ihanasti pehmustettu joka puolelta eikä korkokaan ollut liian korkea. Tykästyin myös tuohon todella simppeliin malliin, koska värjättyinä niitä voi käyttää jatkossa vaikka missä kekkereissä. Lesti on ehkä omaan jalkaani aavistuksen liian kapea, koska jouduin ostamaan yhtä kokoa suuremmat kengät kuin normaalisti ja veikkaan, että hankin niihin vielä joko päkiän alle tai kantapään taakse pohjallisen, jotta ne eivät lipsu jalasta missään vaiheessa. Mieluummin kuitenkin pikkuisen liian isot kuin pienet!


Toiminnan naisena en jäänyt pähkäilemään, vaan otin kengät saman tien kantoon. Näillä saa nyt sitten kopsutella kotona ihan luvan kanssa, ihanaa! Kunhan en vain sotke niitä mihinkään. Jäin miettimään, pitäisikö minun kuitenkin ostaa kenkiin vielä irrotettavat klipsikoristeet joko kärjen päälle tai kantapäähän/nilkan sivuun. Toisaalta kengät ovat kivan simppelit, mutta koska myös laukku tulee olemaan mahdollisimman plain, voisi joku ekstrakoriste kengissä olla ihan kiva katseenvangitsija. Jos löytäisin jostain helmikoristeet niin voisin hyvinkin ostaakin.





Eipä voi muuta sanoa kuin että hyvä, että on tullut aloitettua säästäminen ajoissa! Kaikennäköisiä rahareikiä näköjään alkaa löytyä kun oikein etsii. :'D 

// Edit. Juuri kun olin saanut tämän postauksen valmiiksi, sain soiton, että minut valittiin siihen talousassarin tehtävään, ihan superparasihaninpäivä!! <3 Kerrankin torstai on on ollut toivoa täynnä.

4 kommenttia:

  1. Ja timanttien märäästä vielä pakko kommentoida. Vaikka 13 on epäonnen luku, niin kaikessa hääjutuiss pitäisi olla aina samaa asiaa pariton määrä onnea tuomaan. Ehkä ne kompensoivat toisensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just äiti taisi mainita, ettei sormuksiin laiteta koskaan parillista määrää kiviä, eli en sitten tiedä olisiko 11 tai 15 dimangia saanut sormuksen jo näyttämään huonommalta ;)

      Poista